Kuukausittainen arkisto:Touko 2014

Venäjä ei ole yksilöiden projekti – professori Jukka Korpela

Lännen sanktiot kohdistuvat Putinin lähipiirin henkilöihin. Helsingin Sanomat esittelivät 13.5. valokuvin tämän oligarkian. Ympäristöministeri Niinistö puhui edellisenä iltana leveästi A-studiossa siitä, kuinka Putinia pitää ohjata kohti länsimaista politiikkaa. Mieleen tulivat 80-luvun kremlologian ajat, jolloin listattiin kommunistisen puolueen piirisihteerien nimiä ja arvioitiin, kuka on haukka ja kuka kyyhkynen. Arviot menivät pieleen, koska sivusta nousi johtoon tavallisesti jokin tuntematon henkilö.

Amerikkalainen kulttuuri on yksilöiden maailma. Siellä taistelevat hyvät ja pahat keskenään. Tämä malli johtaa luokittelemaan milloin Lähi-idän milloin Kauko-idän milloin Itä-Euroopan johtajia. Kun pahat on tunnistettu, liittoudutaan hyvien kanssa, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi. Kerta kerran jälkeen petytään, kun kaikki ei toimikaan.

Idän yhteiskunnat ovat yhteisöllisiä. Niissä oikeus ja totuus eivät ole sidottu yksilöön ja hänen ratkaisuihinsa, vaan oikeudenmukaisuus tähtää yhteisön tasapainoon. Siksi ihmisoikeudetkaan eivät ole yksilön absoluuttisia oikeuksia, vaan oikeutta elää oikeiden (eli yhteisön oikeaksi hyväksymien) arvojen mukaan. Yksilöt eivät siten toteuta omia intohimojaan vaan yhteisön menestystä. Moniarvoisuus ei ole tässä maailmassa ihanne vaan uhka ja merkki rappiosta. Vaikka yhteisöllinen maailma ei ole rehellinen, pyyteetön eikä oikeudenmukainen, se ohjaa arkipäivän toimintoja toisiin ratkaisuihin kuin länsimainen ihminen luulisi.

Työ- ja tutkimuskokemukseni sanoo, että venäläisen yhteiskunnan arvioiminen Putinin, Brezhnevin, Gorbatshovin ja Stalinin projekteina on virhe. Venäjän historia on täynnä kaiken maailman ”nobodyjä”, jotka ovat nopeasti ponnahtaneet aiemman eliitin ohi ja alkaneet toimia. Tämä on onnistunut, koska kyse on vain hallinnollisesta toimijasta eikä länsimaisen ihmisen luulemista poliittisista uudistusagendoista.

Ideologiset vallankumoukset eivät ole koskaan kuuluneet tähän muuten kuin sanojen tasolla. Näin on ihan oikeasti, vaikka historian oppikirjat pursuavat kertomuksia Venäjällä tapahtuneista vallankumouksista. Tosiasiassa niissä on muuttunut kovin vähän itse sisällöstä. Näin oli jopa Neuvostoliiton synnyttäneen Lokakuun vallankumouksen kohdalla. Putin on jopa itse tästä hyvä esimerkki. Hän tuli tuntemattomuudesta. Hänen erityisyytensä on tehokkaassa hallinnossa. Mitään omaperäistä aatteellista tai yhteiskunnallista hän ei ole esittänyt.

Nykyinen keskustelu Venäjän aatteettomuudesta kiteytyy tähän. Venäjän valta on aatteeton sikäli, että vallankäyttö on pragmaattista. Se on kuitenkin aatteellista sikäli, että taustalla on moniulotteinen venäläisyys, jonka uskotaan tekevän venäläiset ainutlaatuisiksi. Näin oli tsaarin aikana, neuvostoaikana ja tänään. Tämä on voima massoille ja vallalle, mutta samalla ne kummatkin ovat myös sen vankeja. Eurovision laulukilpailuvoittaja Conchita Wurstin herättämä reaktio Venäjällä todistaa, että moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan vastustus ei johdu johtajista vaan koko yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä.

Kannattaisiko alkaa analysoida Venäjää ilmiönä ja unohtaa yksilötaso siinä mielessä, että yritetään miettiä Putinia länsimaisen monipuoluedemokratian toimijana. Putin ei aja omaa poliittista agendaansa, vaan hallinnoi venäläisyyttä. Samalla toiminta tietenkin myös rikastuttaa häntä, kuten samanlainen politiikka on rikastuttanut itämaisia hallitsijoita vuosituhansia. Idässä ei näet osata erottaa myöskään julkista ja yksityistä eikä omaa ja yhteistä toisistaan. Silti Putin ja muut johtajat ovat myös tämän järjestelmän vankeja. He voivat johtaa järjestelmää omaksi hyväkseen vain sen sääntöjen mukaisesti. Jos he muuttavat sääntöjä, korvaa heidät pikimmin joku toinen diktaattori, joka kunnioittaa näitä sääntöjä. Periaatteessa juuri tähän kaatui Gorbatshov. Länsimaat muistavat häntä hyvällä ja venäläiset pahalla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized