Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2014

Mestari Eckhart ja ihmisen riippumattomuus – FM, kääntäjä Kai Pihlajamaa

Ihmisen taipumukset ja riippuvuudet muodostavat inhimillisyyden perustan, sekä hyvässä että pahassa. Monesti olemme niin lähellä riippuvuuksiamme, tai ne ovat niin olennainen osa persoonallisuuttamme, että emme ehkä lainkaan huomaa niiden vaikutusta itsessämme. Ja vaikka olisimmekin tietoisia riippuvuuksistamme, halu itsen hellimiseen niiden kautta on usein ylitsepääsemättömän voimakas. Ja sikäli kuin elämä pysyy raiteillaan, niin miksipä niitä aina edes pitäisi kitkeä.

Jäin miettimään oman elämäni sisältöjä ja myös sisällöttömyyttä erään ulkomaanmatkan jälkeen, jonka aikana en juurikaan käyttänyt älypuhelintani. Normaalisti kotona, olinpa sitten ulkona liikkeellä lastenrattaiden kanssa, tai viime töikseni ennen nukkumaanmenoa, selaan kännykästä nettilehdet ja tarkistan sähköpostin. Ja näin tapahtuu lukuisia kertoja päivän aikana, vaikka vuosikausiin en ole enää saanut netin käytöstä puhelimessa sellaisia elämyksiä kuin ensimmäistä IPhoneani selaillessa. Olen koukussa kännykkään.

Juuri tämänkaltaisten nykyajan ihmisen elämänhallinnan ongelmien vastapainoksi on ajassamme syntynyt pyrkimyksiä tiedostaa läsnäoloa tässä hetkessä. ”Mindfulness” ym. tekniikat pyrkivät rauhoittamaan ihmistä hyväksyvään läsnäoloon, niin ettei meidän tarvitsisi kaiken aikaa juosta itseämme karkuun, miten milläkin tavalla.

Euroopan keskiajalta, 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta löytyy hahmo, jonka näkemykset hengen kilvoittelusta saattavat löytää vastakaikua itseensä eksyneen nykyihmisen mielessä. Ei kuitenkaan siksi, että kyseinen ajattelija, saksalainen Mestari Eckhart (1260-1328), päästäisi ihmisen kovin helpolla. Eckhartin ajatus ihmisen ”riippumattomuudesta” (alk. keskiyläsaksa ”abegescheidenheit”) voi tuntua hengellisesti korkealentoiselta ja siitä saattaa aluksi olla vaikea löytää tarttumapintaa.

Eckhartin omalaatuisessa uskonnonfilosofiassa ”riippumattomuus” on sielun tila, joka johdattaa ihmisen kaikista lähimmäksi Jumalaa, jopa nöyryyttä ja rakkauttakin paremmin. Tällaisen riippumattomuuden taustalla on kolme muuta tärkeää hengellisen köyhyyden määrettä: ei-tietäminen, ei-tahtominen ja ei-omistaminen. Näillä Vuorisaarnan hengen mukaisilla käsitteillä Eckhart kurkottaa syvälle sisimpään, kohti ihmisen itsekkyyden perustoja.

Eckhartin aikana asioita ei kuitenkaan vielä psykologisoitu samalla tavalla kuin nyt teemme ja siksi tarkempi itsekkyyden analyysi jää Eckhartilta tekemättä. Mutta sikäli kuin Eckhartia luetaan nykyajassa tästä näkökulmasta, Mestarissa voi nähdä myös ihmisen alemman luonnon ymmärtäjän.

Mielestäni Mestari Eckhart on oivaltanut ihmisluonnon taipumuksista jotakin hyvin oleellista. Tästä voin vahvistua yksinkertaisesti vain tarkkailemalla itseäni. Tietämisen, tai tarkemmin sanottuna ”paremmin tietämisen” yllyke on alituinen seuralaiseni sosiaalisessa elämässä. Kunpa tuntisin itseni ilman sitä. Myös itseni ympärille kietoutuva tahto, sekä myös omistuksista kiinni pitäminen, ovat aivan yhtä raskaita havaintoja.

Tältä pohjalta ymmärrän, että Eckhart viittaa kyseisillä ihanteilla siihen verhoon, josta inhimillinen identiteettini suurelta osin koostuu. Uskon Eckhartin haluavan riippumattomuuden ihanteellaan purkaa ihmisen kiinnittymistä itseensä, esimerkiksi omaan ajatteluunsa ja tahtoonsa. Ajattelun ”kuvat” ovat Eckhartille luotua maailmaa, josta on ponnisteltava eroon. Luodun takana on toinen todellisuus, luomaton Jumala. Purkamalla tällä tavalla itseään ihminen asettuu yhä avoimempana Jumalan eteen. Jumalan, jonka olemuksesta Eckhart katsoo parhaimmaksi vaieta. Varmemmaksi vakuudeksi: Eckhartin ei-tietämisen ihanne ei siis tarkoita yleistiedon puutteen tai muun vastaavan ihannointia, vaan tilaa jossa ihminen nöyrtyy ja hellittää omasta ylpeydestään.

Mestari Eckhartin syvästi hengellisessä kontekstissa ihmissielun riippumattomuus luo tietä kohti Jumalaa. Riippumattomuuden ihanteiden pohdiskelu on varmasti sielua eheyttävää myös maallisemmasta näkökulmasta. On suurta vapautta olla haluamatta aina jotakin, tai olla vain, pyrkimättä tuomaan itseä esille.

Siinä missä maailma ympärillämme toitottaa alituista kasvua ja kehitystä, eckhartilaista henkisen kasvun suuntaa voisi kuvata päinvastaiseksi. Kun ulkovaltojen (vai onko kaikki sittenkin sisäistä?) ote ihmisestä raukeaa, minuus pikemminkin pienenee kuin suurenee. Ehkäpä juuri tällä kohtaa taivas ja maa lyövät kättä toisilleen.

Minä jään edelleen kilvoittelemaan kännykän käytön kanssa, enkä osaa sanoa onko asialla sen kummempaa taivaallista merkitystä. Sen sijaan kohta kaksivuotias lapsemme osaa jo ilmaista, että isin pitäisi olla mieluummin hänen kanssaan leikkimässä kuin selailemassa tärkeänä puhelintaan. Kunpa osaisin vetää tästä käytännölliset johtopäätökset.

1 kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Laillista menoa – professori Jukka Korpela

Pakotteet musertavat Venäjän, kun eliitin rahoille käy köpelösti ja se pistää Putinin kuriin, sanovat läntiset asiantuntijat. Näin pitää tapahtua talouden ja politiikan lakien perusteella. Tätä kohti näyttävätkin monet indikaattorit kulkevan. Analyysissä voi olla se virhe, että indikaattorit mittaavat vääriä asioita. Ne kertovat talouden alamäestä, mutta eivät siitä, vaikuttaako tämä samalla tavalla poliittiseen valtaan kuin se vaikuttaa lännessä. Venäjä on ideologinen valtakunta, jossa talous ei vaikuta niin suoraan kaikkeen kuin lännessä. On harhaa ajatella, että vain kommunismi merkitsi ideologiaa. Tarkasti ajatellen juuri se oli varsin vähäinen ideologia. Se oli näet heikko messianistinen oppi Venäjän messianististen oppien kirjossa.

Venäjällä johtaja voi kaatua monestakin syystä, mutta ei juuri siksi, että rehellinen talouselämä yskisi. Venäjän talouselämä ei näet ole rehellinen. Se on hillitöntä markkinataloutta sillä rajoituksella, että koko systeemi on eräs muoto klaanivaltaa. Siinä eivät vaikuta mitkään lait silloin, kun valta päättää toisin: omaisuuksilla ei ole sitä lainsuojaa, joka syntyi lännessä keskiajalla.

Johtajan velvollisuus on oman henkensä pitimiksi jakaa etuja ja rikkautta eliitille. Kiovan alkukronikka kertoo vuodelta 945 suuriruhtinas Igorin miesten valittaneen, että he kulkevat alastomina, kun ylimys Sveneldin miehiltä ei puutu vaatteita eikä aseita. Näinpä Igor lähti ryöstämään maaseudun kyliä ja jakoi rikkaudet miehilleen. Samoin Putin jakoi Sotshin olympialaisten kisapaikkojen rakentamisella valtavia omaisuuksia ympäristölleen. Venäjän kasvuyritykset kuuluvat aina johtajan lähipiiriin ei talouden vaan klaanihallinnon lainalaisuuksien perusteella.

Eliitin etuihin mullistukset eivät osu, koska klaanipohjaisessa hallinnossa jokainen johtaja osaa hoitaa asiat niin, että tulee kompensaatioita jollakin aikavälillä. Muuten hän ei ole johtaja kovin pitkään. Lisäksi eliitti on tietenkin siirtänyt omaisuutensa pakotteiden ulottumattomiin viidennen ja kuudennen kehän klienteille ulkomaille. Tähän on niin pitkä historiallinen kokemus yhteiskuntarakenteissa, että sormi ei varmaan mene nytkään suuhun.

Muinaisuudesta erottava tekijä on se, missä määrin Venäjä on integroitunut maailmantalou­teen. Jos on, ei johtajan valta pura maailmantalouden lakeja. Aivan nopeasti ei Venäjän sortumistakaan päästä näkemään, sillä vielä moneen vuoteen valtion kassa ei kuivu näillä pakotteilla. Epäilen kuitenkin, että Venäjän integroitumista on liioiteltu. Venäjä on raaka-aineen toimittaja. Tämän kääntöpuoli on se, että sillä riittää itselleen raaka-aineita. Korkeatasoisia teollisuustuotteita ei riitä, mutta niiden puutteen yhteiskunta saattaa hyvin kestää. Venäjä ei näet ole vain keskiluokan Pietari ja Moskova. Maaseudulla ei paljoa tuontitavaroita näy. Itse asiassa heikentynyt rupla on säilyttänyt sisäisen arvonsa, koska pääosa sisäisestä taloudesta on ruplapohjaista, ja vain öljytulot ovat dollareissa. Näinhän Neuvostoliittokin pysyi hengissä vastoin kaikkia järjellisiä laskelmia, joita oli jopa minun tiedossani jo 80-luvun alussa.

Asiassa on kuitenkin myös kiinnostavampi, ei-taloudellinen puolensa. Venäläinen yhteiskunta on läpi vuosisatojen kulkenut katastrofista ja romahduksesta toiseen. Itse asiassa mieleeni ei tule rauhanomaisia johtajanvaihdoksia kuin kahdeksan kappaletta sitten 1300-luvun alun eikä sen kauemmas päästäkään Moskovan valtakunnassa. Eliittikin on teloitettu, maan systeemi ja nimi muutettu ja aina joku ”nobody” on taas alkanut viedä juttua eteenpäin tyhjästä ponnahtaneen ”hang around”-porukan kanssa. Keisarikunnan kukistanut Neuvostojärjestelmä ei ollut mitenkään ainutlaatuinen historiallinen ilmiö, koska saman olivat toteuttaneet Iivana Kalita, Vasili Sokea, Iivana Julma ja Pietari Suuri, muutaman mainitakseni.

Nytkin talousmyllerrys voi merkitä lähinnä rikkauksien uusjakoa, mutta ei niiden häviämistä. Venäjällä on pitkä perinne taloudellisesta suhmuroinnista. Kaikki rakentuu basaarikaupan varaan ja luovilla ratkaisuilla ohitetaan omia ja vieraita lakeja ja pakotteita. Tätä kuvataan sanalla ”mahinatsija”. Neuvostoaikana osattiin tehdä salakauppaa, joka jatkoi vuosisataisia perinteitä, eikä tämä taito ole minnekään kadonnut.

Pietarissa herkut eivät nyt suinkaan ole vähentyneet kauppojen hyllyiltä, vaikka eläviä ostereita en nähnytkään toissa viikolla. Ainoa uusi erityisyys oli murmanskilainen lohi. Sitä ei ainakaan näin aiemmin mainostettu. Ettei olisi salakuljetettua norjalaista…?

Kaikkiaan kannattaa odottaa, mutta ei luulla, että asia ratkeaisi jollakin perinteisellä tavalla. Siksi en oikein jaksa noudattaa niiden ohjeita, jotka neuvovat nyt ostamaan venäläisiä osakkeita, koska ne ovat niin halpoja ja kuitenkin niiden takana on ihan arvokas substanssi: raaka-aineita. Mikään ei näet takaa sitä, että osakeyhtiöt ja muut systeemit säilyisivät. Venäjällä eivät näet toimi taloudellisten ja poliittisten lakien lisäksi siis myöskään oikeat lait, koska se ei ole ylipäätään laillisuusvaltio.

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized