Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2014

Kansa kaikkivaltias – Professori Jukka Korpela

Kosovon kansa sai päättää kuulumattomuudestaan Serbiaan. Krimin kansa ei tätä saanut tehdä, koska Ukrainan kansalla oli oikeus pysyä yhtenäisenä. Historian metodiopin mukaan menneisyys ei ole ristiriitainen, vaikka siltä näyttää. Kyse on lähteiden ja niiden käsitteiden sekasotkusta. Euroopan ja sittemmin maailman historiaa on estoitta kuvattu ”kansojen historiana” viimeisten vuosisatojen ajan. Kansat ovat vaellelleet, etsineet elintilaa ja luoneet kulttuuria.

Nykyinen historiatiede pitää tätä täytenä humpuukina. Kansat ovat eurooppalaisen valtiomuodostuksen yhteydessä syntynyt mentaalikonstruktio. On ollut kätevää pönkittää vallanpitäjien asemaa väittämällä, että heidän alamaisensa ovat yhtenäinen kansakunta, jolla on yhteinen kohtalo ja jota vallanpitäjä pyyteettömästi johtaa turvaan ja onneen.

Itä-Euroopassa tämä uskomus elää voimakkaana, koska siellä ei ollut koskaan 1960-lukua, joka repi lännessä alas kaikki kiihkonationalistiset uskomukset. Pikemminkin neuvostovalta pönkitti venäläisyyden 1800-luvun hurjimpia oppeja ja tässä viitekehyksessä tulkittiin myös muiden ”neuvostokansojen” asemaa. Siksi kansat ja niiden historialliset tehtävät ovat edelleen keskeistä Venäjän ja entisten neuvostotasavaltojen politiikassa. Siksi kiihkokansallisuus ja rasismi ovat osa arkipäivää. Putinin poliittinen linjapuhe, jolla Venäjän toimet Ukrainassa selitettiin, perustuu juuri 1800-luvun fiktiiviseen ajatukseen 1000-vuotisesta Venäjästä.

Krimiin tämä liittyy niin, että täysin keksitty ukrainalaisuus on yrittänyt rakentaa kansallista viestiään koskemaan myös Krimiä. Kun Krimin arkipäivässä lähes kaikki ovat tienneet omien juuriensa olevan syvältä nykyistä Venäjää, ei oppi ole langennut hedelmälliseen maaperään.

Krimin slaavilaisuus on melkoisen uutta perua. Muinainen antiikin Krim oli kreikkalaissiirtokuntien Tauria. Keskiajan Krim oli bysanttilaisten ja italialaisten kauppakolonioiden maailma. Krimin kaanikunta syntyi 1400-luvulla ja liittyi pian Osmanien imperiumiin. Sen itsenäisyys lakkasi vasta venäläismiehitykseen 1783. Sitä ennen Krim oli niin Liettuan (= ”Ukraina”) kuin Moskovankin vihollinen.

Venäjän historiassa 1700-luvun loppu merkitsi Nevan Rooman eli Pietarin ja koko Venäjän ehostamista uusklassismin huumassa: arkkitehtuuria ja kaupunkien asemakaavoja uusittiin, jotta ikävä keskiaikaisuus saataisiin korvattua jalolla antiikilla. Kun Venäjä valtasi Krimin, pietarilaisoppineet keksivät nimetä sen Taurian kuvernementiksi ja korjata näin 1300 vuoden historiallisen ”vääryyden”. Aqyarin kylästä rakennettiin keisarillinen Sevastopol (=Sebastos = Augustus = keisari), ja islamilaiskulttuuria korvattiin uusantiikilla. Krimistä tehtiin lomaparatiisi jo 1800-luvulla, samalla kun tataareita karkotettiin Osmaani-imperiumiin. Viimeinen silaus annettiin neuvostoaikana, jolloin loput tataarit karkotettiin Siperiaan.

Venäjän historia on siksi kiintoisaa, vaikeaa ja kiehtovaa, koska omia silmiä ja korvia ei saa uskoa, vaan pitää pysähtyä kiihkeiden tosiasioiden ääreen ihan rauhallisesti ja ajatella, miksi tämä juttu on nyt näin kuin väitetään. Historia on suuri asia Venäjällä nyt ja eilen. Kaikki johtajat yrittävät kirjoittaa historian uusiksi todistamaan omaa totuuttaan. Venäjällä historian oikaiseminen onnistuu paremmin kuin lännessä, koska siellä yhteiskunnan ydinarvo on yksimielisyys eli samanmielisyys johtajan kanssa.

Länsi-Euroopassa ei ole onnistuttu siivoamaan silmistä vanhojen kaupunkien keskiaikaisia linnoja ja sokkeloisia kujia, vaikka halua olisikin ollut. Venäjän vanhoissa kaupungeissa kadut on saatu suoriksi ja asemakaavat täsmällisiksi. Toisin kuin oppaat väittävät kaupunkeja eivät ole tuhonneet viholliset, vaan uutta historiaa luoneet venäläishallitsijat. Keskiaikainen Novgorod piti tuhota, jotta Katariina Suuri sai siitä keisarillisen kaupungin suorine katuineen. Jäljelle jätettiin joitakin kirkkoja helminä, mutta ei menneisyyden kokonaisuutta. Sama on tapahtunut Moskovalle monta kertaa… puhumattakaan Jaroslavlista, Suzdalista, Kazanista ja Kiovasta. Pietari taas rakennettiin suoraan Roomaksi ja kiellettiin alueen koko menneisyys: yhä väitetään sen olleen ennen Pietari Suurta autiota suota, mikä ei ole totta. Siellä missä törmää venäläiseen keskiaikaiseen linnaan, kannattaa pohtia, kuinka paljon siitä on ”keskiaikaista” ja paljonko vain meidän ajan historiallista missiota. Staraja Ladogan linna on opastekstin mukaan 900-luvulta, mutta todellisuudessa vasta 1970-luvun viritys.

Siksi siis Ukrainan kriisiäkin koskevan historiallisen argumentoinnin äärellä on syytä hiljentyä. Kannattaa vetää henkeä ja miettiä, mahtaako juttu olla juuri niin kuin toinen osapuoli sanoo. Alkuperäiseen historiaan vetoavien kelkkaan ei kannata ainakaan lähteä, koska alkuperäistä historiaa ei ole olemassakaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized