Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2014

Inspiraatio tai kuolema – Dos. YTT Kari E. Turunen

Ihminen saattaa tuntea itsensä omassa kokemuksessaan jotenkin kaikkivoipaiseksi. Hän voi kuvitella, että kaikki aloitteellisuus ja toiminta on lähtöisin hänestä itsestään. Yksilöllä on toki omia kykyjä, motiiveja, ja hän tekee itse päätöksiä. Mutta yksilö ei ole siten erillinen yksikkö, että hän ei aivan oleellisesti ja välttämättä tarvitsisi jotain inspiraatiota, herätystä ulkoapäin.

Elävässä elämässä inspiraatio voi olla lähtöisin järjestelmästä, jonka osa yksilö on. Esimerkiksi opettaja saa inspiraation – ehkä joskus riittävän henkisen tuen – pelkästään siitä, että on osa koulujärjestelmää ja tuntee velvollisuudekseen opetustyön. Yrittäjä saa inspiraation tuoteideasta ja markkinoilla selviytymisen paineesta, virkamies ja kansanedustaja osallisuudestaan hallintojärjestelmään.

Ehkä samastuminen järjestelmään ja työnsä kokeminen velvollisuudeksi on aika ”kuiva inspiraatio”, mutta arjessa se kuitenkin kantaa ja ylläpitää elämää. Ihminen tuntuu kuitenkin kaipaavan muutakin. Kaikissa edellä mainituissa töissä elää muutakin inspiraatiota: ideoita ja aatteita. Ihmisen on elääkseen, jaksaakseen elää, saatava jostain myös aatteellisia tai katsomuksellisia herätteitä. Koko yhteiskunta perustuu kuitenkin joihinkin aatteellisiin käsityksiin.

Vain näkemysten virittäminä me jaksamme toimia. Usein ihmiset saavatkin sisäisen elämän virityksensä uskonnosta, poliittisista aatteista, osallisuudesta johonkin kulttuurivirtaan, harrastuksesta tai vain pelkästään kuulumisesta johonkin järjestelmään tai muodikkaasta asenteesta. Ilman viritystä ja inspiraatiota ihminen kuolee vähin erin sisäisesti ja ehkä lopulta ulkoisestikin. Näin vakavasta asiasta on tosiasiassa kyse. Ihminen on inspiroitava ja inspiroituva olento. Usein nimenomaan yksin ihminen harhautuu, sulkeutuu ja kuihtuu. Yhteys johonkin on välttämättömyys.

Kun vanha murtuu ja ajat muuttuvat, tuntuu siltä kuin inspiraatio katoaisi. Juuri nyt elämme laman ja muiden maailmanlaajuisten mullistuksen keskellä. Selvyys on hävinnyt, järjestelmät horjuvat ja ihmisen luottamus on koetuksella. Vanhan inspiraation on kuitenkin aina lopulta kuoltava, ja meidän on löydettävä uutta paatosta elämää ylläpitämään. Toivottavasti se on jotenkin ihmisen arvoista, ettei se olisi esimerkiksi jotain pahempaa kuin kulutusjuhlainspiraatio, joka oli osa mennyttä elämäämme.

Hämmennys on myös myönteistä: kortit ja ajatukset on jaettava uudelleen. Elämän on järjestyttävä ja jäsennyttävä uudelleen. Epäselvyyden keskellä on nimenomaan puutetta näkemyksistä. Ihminen tuntee sen kipeästi, ja se todistaa inspiraation välttämättömyydestä: ihminen ei ole omnipontentti. Uuden inspiraation etsiminen lähtee sekaannuksesta ja voimattomuudesta.

Monen vanhan järjestyksen ja käsityksen murtuessa suomalaiset ovat hämmentyneitä: inspiraatio on kadoksissa. On hyvä tietää, että ihmissielun kannalta inspiraation puute on yhtä kuin kuolema. Ehkä se on sitä kansakunnankin kannalta, vaikka kansa koostuu – onneksi – monesta inspiraatiosta; monesta näkemyksestä, uskosta ja luottamuksesta. Kansoja lienee kuitenkin kadonnut maailmankartalta inspiraation puutteeseen.

(Julkaistu ensimmäisen kerran 1992, Kainuun Sanomat)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized