Norjalainen lohi – Professori Jukka Korpela

Törmäsin viime sunnuntaina Pietarin Poljustrovin torilla pieneen loheen, jossa oli alkuperäismerkintä: se oli Norjasta. Asiassa on se hassu puoli, että näiden pitäisi olla tuontirajoitusten alaisia. Tosin kukaan ei enää muista, kuka asetti rajoitukset. Viimeksi kun kysyin lohien alkuperästä, olivat lohet Murmanskista tai Valko-Venäjältä. Tietenkin ne oli salakuljetettu Norjasta, mutta nyt siis sanottiin asia avoimesti.

Tässä on parikin mahdollisuutta. Kun Venäjän talous menee nyt ylöspäin, ihmiset haluavat ostaa hyvää ja hienoa. Se on venäläisille ulkomaalaista. Voi siis aivan hyvin olla, että tuo kohtuullisen pieni kala oli omaa tuotantoa, mutta kauppias väärensi sen norjalaiseksi saadakseen paremman hinnan. Toinen mahdollisuus on se, että perivenäläiseen tapaan tämäkin asia on lyöty läskiksi: salakuljetusta voi harjoittaa aivan avoimesti. Sitten on vielä sekin mahdollista, että kun Valko-Venäjän ja Venäjän välit ovat nyt kriisiytyneet, ei valkovenäläinen lohi ole enää suosittua. Paremman puutteessa ilmoitetaan siis asian oikea laita.

Venäjä on hassu maa, johon ihastuu, kun pääsee tarpeeksi hyvin sisälle. Samalla harmittelee sitä, kuinka vaikea normaalin länsimaisen ihmisen on ymmärtää venäläisten logiikkaa. Sitä kuitenkin kannattaisi yrittää, koska ei Venäjä tästä häivy minnekään. Täällä on kerran kymmenessä vuodessa jokin katastrofi, josta sitten noustaan taas entistä ehompana mutta entisellään sen enempää länsimaistumatta. Näin on tapahtunut viimeiset tuhat vuotta.

Läntistä rationalistista logiikkaa noudatetaan vain sattumalta. Siksi ei kannata puhua Putinin ohjelmasta sen enempää kuin kuvitella, että aikoinaan Iivana Julma, Pietari Suuri, Lenin tai Stalin olisivat pystyneet kontrolloimaan kaikkea. KGB:kään ei ollut sen tehokkaampi kuin muut neuvostoviranomaiset eli siis sekin oli täysin pihalla kaikesta. Pikemmin asiat kulkevat omaa rataansa, eikä kukaan oikeasti välitä hallitsijoiden määräyksistä muuten kuin puheen tasolla.

Tärkeää on havaita se, että käsitteet epäjärjestys ja vapaus tarkoittavat päinvastaista kuin meillä lännessä. Pienenä yksityiskohtana tämä tuli esille, kun kävin Marinskissa katsomassa Berliozin ”Kesäyön unelman”. Hienot, tietokoneen tulostamat liput kertoivat, kuinka nykyajassa ollaan. Kun käytännössä katsomoon mentiin venäläisessä hässäkässä, tuskin kukaan istui omalla paikallaan. Systeemi siis on, mutta on eri asia, miten sitä noudatetaan.

Toisaalta aina pitää saada aikaan hässäkkä. Kun nousee Pietarissa Allegroon, kasataan kaikki junan matkustajat ensin ruuhkaan seisomaan. Sitten marssivat konduktöörit paikalle avaamaan portit ja alkaa ryntäys ja tungeksiminen kohti junaa. Länsimaisella logiikalla ajattelisi, että ihmiset nousisivat omaa rauhallista tahtiaan junaan ilmaan mitään ”kokoamisajoa”, mutta tämä näyttää venäläisten silmissä individualistiselta epäjärjestykseltä.

Olinkin aivan kauhistunut, kun viime sunnuntain hesarissa puolustusvoimain komentaja oli twiitannut eteenpäin Chatham Housen analyysiä Venäjästä. Kaikenlaista väkeä sitä palkataankin puolustusvoimien komentajaksi! Nämä ajatuspajat ovat ideologisia ja täysin epätieteellisiä, puoliuskonnollisia laitoksia. Ei niiden juttuja pidä ottaa tosissaan eikä ainakaan tehdä niiden varaan mitään poliittisia päätöksiä, joilla vaarannetaan muiden henkiä.

Tämä jengi on yrittänyt pitkään karsinoida Venäjää brittiläisten ja yhdysvaltalaisten käsitteiden sisään. Venäläisten uskonnollisuus on kiistetty sillä perusteella, että haastattelututkimusten mukaan venäläiset eivät tapaa käydä kirkossa sunnuntaisin eivätkä lue säännöllisesti raamattua. Kristityksi määritellään siis vain amerikkalaiset protestanttilahkot. On jäänyt huomaamatta, kuinka poliittinen johto edelleen kuten jo vuosisatoja käyttää kirkkoa valtansa oikeuttajana ja työvälineenään. Ortodoksinen retoriikka on kansallisen identiteetin ytimessä. Uskonto onkin osa ihmisyyttä kuten islamilaisessa maailmassa eikä rationaalinen tapa viettää sunnuntaita.

Samalla tavalla ajatuspajat työntävät poliittisen demokratian käsitettä ja ajatusta oikeusvaltiosta Venäjälle. Heiltä on jäänyt huomaamatta, että hallitsijan tehtävä on suoda armostaan kansalle turvallisuus ja hyvinvointi eikä niin, että kansa ryhtyisi itse etsimään keinoja sen saavuttamiseksi. Sitäkin pidettäisiin Venäjällä kauhistuttavana individualistisena epäjärjestyksenä.

Mainokset

9 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

9 responses to “Norjalainen lohi – Professori Jukka Korpela

  1. Olavi Seppänen

    ”Pikemmin asiat kulkevat omaa rataansa, eikä kukaan oikeasti välitä hallitsijoiden määräyksistä muuten kuin puheen tasolla.” Kouluhistoriasta sai aikoinaan käsityksen, että Stalin muutti Venäjällä suunnilleen kaiken; mutta mainitsette usein, että Neuvostoliitto oli julkisivunsa alla varsin perivenäläinen viritys. Onko tästä jatkuvuuden näkökulmasta kirjoitettu mitään lukemisen väärtiä NL:n historiaa? Tai siis jotakin missä jatkuvuus korostuisi verrattuna muutoksiin?

    • Katso Korpelan kommentti, laitoin sen vahingossa kommenttina enkä vastauksena kommenttiisi. Terveisin Esko Paakkola

    • Jukka Korpela

      Minä en usko mihinkään valtaviin rahoitusjuttuihin, koska ei Venäjällä ole siihen varaa. Venäjä on nationalistinen maa ja siksi varmaan lännen nationalistit veljeilee niiden kanssa. Venäjällä ja eurasianismissa keskeinen toimija ei ole yksilö vaan kansa. Yksilö voidaan uhrata kansan edun vuoksi. Tätä ideaahan ovat nationalistit aina noudattaneet. En usko, että nykyinen Venäjä sinänsä yrittäisi viedä tätä ideaa sen laajemmin. Sitä vastoin ortodoksisuus on globaali idea. Venäjän kirkko julistaa, että Pyhä Venäjä on kaikkien maailman ortodoksien isänmaa. Näin Venäjän valtion ja sitä tukevan kirkon moraalinen selkäranka tukee kaikkia maailman oikein ajattelevia oikeauskoisia.
      Jukka Korpela

      • Olavi Seppänen

        No miten ortodoksit maailmalla suhtautuvat, saako tuo kirkon julistus laajalti vastakaikua? Ts. näettekö että se sitten antaisi Venäjän valtiolle jotain merkittäviä vaikutusmahdollisuuksia tänä päivänä?
        Olavi Seppänen

  2. Yleisesityksiä ei ole tästä jatkuvuuden näkökulmasta, jos ei oteta huomioon ”Venäjän idea -kirjallisuutta”. Sitä on paljon ja julkaistaan lisää. Suomeksi ei ole mitään sellaista, jota voisi pitää tieteellisenä.

    Jatkuvuus ajatus on nostettu kuitenkin esille viime aikoina vakavien tieteellisten artikkelien yleisperusteluna ja nimenomaan historioitsijoiden kritiikkinä sosiologien haastattelututkimuksia kohtaan. Taustalla on se, että ensin vuosi 1991 nähtiin suurena käänteenä ja kun uudistukset romahtivat nyt Putinin viimeisellä kaudella on oltu ihmeissään, että miksi näin kävi. Historioitsijat ovat korostaneet sitä, että 1991 ei ollut ehkä sitten niinkään suuri juttu.

    Toinen pitkä trendi on ollut korostaa Neuvostoliiton ainutlaatuisuutta. Sitähän nimenomaan neukut itse korostivat. Kun tuon 1991 muutokset historiallisuutta on alettu väheksyä, on samalla havahduttu siihen, että eihän 1917 myöskään ollut monellakaan tavalla ainutlaatuinen. Venäjän historiassa on ollut vaikka mitä kummallisia hallintokokeiluja ja virityksiä. Siksi Neuvostoliittokin on ehkä vain yksi tällainen. Voisi olla kestävämpää ajatella, että Venäjä on aina ollut ideologinen kokonaisuus, jolla on maailmaa pelastava sanoma julistettavana. Se oli joskus ortodoksinen usko, sitten kommunismi ja nyt neoeurasianismi.

    Nyt kuitenkin mukaan on tullut myös täsmällistä tutkimusta jatkuvuudesta. Esimerkiksi voidaan ihan aidosti pohtia sitä, että yksityisen omistusoikeuden poistaminen sosialistisessa Neuvostoliitossa ei sittenkään ollut radikaalia, koska ei Venäjällä aiemminkaan ollut varsinaista länsimaista omistuksen suojaa. Sama pätee nykyisinkin. Toisaalta milloin maaorjuus poistui: 1861, 1917, 1972 vai jatkuuko se edelleenkin.
    Jukka Korpela

  3. Olavi Seppänen

    Kiitos! Olen miettinyt itsekin asiaa Venäjän käyttämien ideologisten resurssien kautta. Ortodoksisuus ja kommunismi olivat symboliselta lataukseltaan omaa luokkaansa, mutta ei voi olla huomaamatta, miten lämpimästi esim. Euroopan nationalistit tänä päivänä suhtautuvat Venäjään… Ja ilmeisesti saavat sieltä rahaakin. Orbán, Le Pen, jotkut Ruotsidemokraatit jne. Näettekö itse, että Venäjälle olisi tarjolla jonkinlainen primus inter pares -rooli tässä ”patrioottis-konservatiivisessa internationaalissa”? Onko kansainvälinen dynamiikka verrattavissa siihen, miten NL hyödynsi muiden maiden kommunisteja? Ja onko tämä sama ilmiö, johon neoeurasianismi viittaa?
    Olavi Seppänen

    • Jukka Korpela

      En usko, että Venäjä sinänsä tekisi enempää yhteistyötä länsieurooppalaisten patrioottien kanssa kuin esim. Stalin teki Hitlerin kanssa. Ideologinen perusta on näet kovin toinen. Tuosta pan-ortodoksisuuden käyttämisestä kirjoitin toissa syksynä seuraavan artikkelin: Holy Russia – the Image of a Thousand-Year-Old Russia as a Tool in Governance. JULKAISUSSA: Religion – Staat – Gesellschaft. Seit fünfzehn Jahren 21. Jahrhundert – Fifteen Years into the 21st Century. Umbrüche in Gesellschaften und Religionen angesichts neuer politischer und kultureller Herausforderungen – Upheavals in societies and religions in the light of political and cultural challenges. Herausgegeben von /Edited by Gerhard Besier – Hubert Seiwert. Zeitschrift für Glaubensformen und Weltanschauungen – Journal for the Study of Beliefs and Worldsviews 15:1 – 2, 2014. Lit.Verlag: Berlin, 2015

      • Olavi Seppänen

        Hei vielä! Olen yrittänyt löytää tuota Holy Russia -artikkelia luettavaksi, mutten ole tavannut sitä tietokannoista, joihin minulla on Helsingin yliopiston verkossa pääsy. Aikakauskirjaa ei liioin ole kiinteänä kirjastomme kokoelmissa. Tiedättekö missä sitä pääsee silmäilemään?

        Lisäksi minua kiinnostaa näin teologina kristillisten keisari-ideologioiden historia ja nimenomaan se, missä määrin hallitsija on assosioitu Jumalaan ja miten tätä on perusteltu. Mitä aiheesta kannattaisi lukea?
        Olavi Seppänen

  4. Jukka Korpela

    Tuo kirjoitukseni oli Zeitschrift für Glaubensformen und Weltanschauungen, 2014: 15/1-2. Se kyllä on melko iso journaali. En tiedä, missä kirjastoissa on.

    Itse olen tuota keisarijuttua tutkinut ainakin seuraavissa kirjoissa. Siellä on viitteitä. Artikkeleita on useampia:
    1. Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus: Helsinki, 2015.
    2. Prince, Saint and Apostle – Prince Vladimir Svjatoslavič of Kiev, his Posthumous Life, and the Religious Legitimization of the Russian Great Power. Veröffentlichungen des Osteuropa-Institutes München, Reihe: Geschichte, 67: Otto Harrassowitz, Stuttgart, 2001.

    Jukka Korpela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s