Venäjä hämmentää – Professori Jukka Korpela

YLE:n toimittaja taivasteli venäläisten vakoiluintoa Ruotsissa ja kysyi tiedustelupäällikkö Ohra-aholta, olisiko Suomikin ”linjalla”. Kenraalin mukaan he tiedottavat poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle, mutta yleisön puoleen käännytään vain, kun koetaan tarpeelliseksi. Nyt ei ole tarvetta. Vastaus oli ammattimainen, mutta tietenkin lööppitoimittajat tarttuivat siihen palkkansa edestä ja väänsivät sen vahvistukseksi agenttien massavaellukselle.

Kesän aikana ilmestyi niin UPI:n Venäjä- kuin Ruotsin NATO-selvitykset. Tiedotusvälineet ovat olleet tohkeissaan ja poliitikot kauhuissaan. Kaikki lukivat niistä silmänsä kipeäksi, kuinka Venäjä hyökkää. Ainakin UPI toimi myös kilpaillun tutkimusrahoituksen periaatteiden mukaan: pitää saada aikaan lööppejä, jotta saa lisää rahaa. Ruotsalaistutkimuksen itsestäänselvyyksistä niitä loihdittiin muuten vain.

Iltapäivälehtien lööppien mukaan Suomen rajalle tuodaan ”superohjuksia” ja ”keskitetään valtavia joukkoja”. Suomi on raukkamaisesti hiljaa, kun NATO ja Ruotsi reagoivat urheasti. Tuskin Venäjä kuitenkaan hyökkää Pietarista ilmatorjuntaohjuksilla Helsinkiin tai Kuolasta sukellusveneillä Inariin. Ruotsin 150 miestä Gotlannissa ja NATO:n seitsemän hävittäjäkonetta Baltiassa ovat vähän verrattuna Suomen pysyvään valmiuteen.

Venäjän oma mediamaailma lapsiasiamiehineen saa tietenkin suomalaisen huolestumaan niin paljon, että lehti käy kaupaksi. Tässä maailmassa vakavan mediankin on pakko seurata genreä asia-argumentteja kaihtaen. YLE:n MOT:ssa 26.9. haastateltiin sivuraidediplomaatteja, virkaheittoja upseereja ja entisiä stalinistitutkijoita asiantuntijoina SNTL:n 1991 vallankaappauksesta ja Suomen mukamas sekoilusta sen tiimoilla. Mukaan oli harhautettu jopa suurlähettiläs Talvitie, joka on erittäin seriöösi hahmo ja siten säteilee auktoriteettiaan myös muille haastatelluille.

Seuraavana päivänä jatkettiin hollantilaisten BUK-ohjuskokeilla. Asiasta tehtiin Venäjä-ongelma vetoamalla Suomea täysin tuntemattoman De Telegraaf –lehden toimittajan spekulaatioihin. Tiistaina tästä jatkoi A-studion Susanna Päivärinta, joka jallitti eduskunnan UAV:n varapuheenjohtaja Pertti Salolaista niin, että tämä tuskin osasi ulos studiosta. Venäjä-sensitiivisyys oli muka syynä ohjuskokeisiin liittyneeseen ”mystiseen” vaikenemiseen pikemmin kuin KRP:n perinteiset tutkintatavat. Salolaisen ja toimittajan intressit yhtyivät: A-studio tarvitsi ”uutisen” ja Salolaisen piti purkaa harmiaan, kun häntä ei oteta tosissaan ulkopolitiikan tuntijana, vaikka hän haluaisi niin valtavasti olla sellainen.

Venäjä on toki oikeasti aiheuttanut hämminkiä Itämereltä Krimin ja Ukrainan kautta Syyriaan. Välillä ollaan Turkin vihollisia ja välillä ylimpiä ystäviä. Välillä Suomeen tulee Venäjältä keskiaasialaisia pakolaisia ja välillä taas sitten ei. Aikoinaan UM:n virkamieskurssilla opetettiin, että ulkopolitiikassa jatkuva arvaamattomuuskin toimii erinomaisesti linjana. Esimerkkinä oli Libyan Gaddafi. Tämä olikin aidosti arvaamaton, mutta onko Venäjä oikeasti arvaamaton, vai emmekö vai näe sen johdonmukaista toimintaa, koska se toimii toisin kuin toivoisimme?

Lööppien tarve on vienyt journalismin pois vakavasta asioiden pohdinnasta yleisön metsästykseen ja otsikkokikkailuun. UPI:n raportista käydyssä keskustelussa ilmeni toinen ikävä piirre: politiikan huomiotalous ja twitter-keskustelu vaatii oikomaan mutkia. Sisällön pohtiminen ei ole keskeistä, vaan väärät mielipiteet pitää tuomita selvästi ensimmäisessä lauseessa. Vaikuttaa vähän siltä, että on se ja sama, mitä Venäjä argumentoi, koska omat arviot maailmasta ovat niin voimakkaat, että ei pohdita omia eikä vastustajan perusteluita.

Oikeasti kannattaisi miettiä, miksi jotakin väitetään todeksi. Tämä kannattaa tehdä omista ja muiden argumenteista. Viime aikoina tutkitun tiedon arvo on noussut. Siksi kaikkia väitteitä yritetään pitää tieteellisinä tutkimustuloksina. Näinpä kannattaa olla tarkkana, että tutkimustulokset ovat oikeasti tieteellisiä eivätkä vain sen näköisiä.

”Vapaat” tutkimuslaitokset tuottavat tässä suuren ongelman. Tiede on tiedettä ja aatteellisten Think Tankien ajatukset ovat poliittisia mielipiteitä. On hassua ajatella, että akateeminen tutkimus olisi jotenkin sitoutunutta ja sen ulkopuolelle jäänyt ja jätetty jotenkin ”vapaata”. Asia on pikemmin päinvastoin. Jotenkin ihmiset ymmärtävät olla uskomatta uskonnollisten lahkojen jakamaa kreationistista maailmankuvaa tukevaa ”tiedettä”, mutta ”Chatham Housen” argumentit purevat tieteen kirkastamana totuutena, kun ne tukevat omaa totuutta.

Puhdasta tiedettäkin kannattaa arvioida tieteellisistä näkökulmista. Silloin sopii ihmetellä, mikä oikea merkitys on tutkimuksella, jonka tulokset rakentuvat parinkymmenen ihmisen haastatteluihin. Tällaisellakin näytetään perusteltavan Venäjä-totuuksia.

Kaikesta tästä sekasotkusta on vaikea ottaa selkoa, ja siksi käteen jää se, että Venäjä hämmentää aidosti. Siksi kannattaa välttää varmoja mielipiteitä nykyisestä Venäjästä, hämmästellä sitä, mutta samalla muistaa, että kaikki ei ole totta, mikä on toden näköistä… millään suunnalla. Välttämättä me emme ole oikeassa. Näinpä Venäjä muodostaa aidon tieteellisen ongelman: siitä ei tiedä oikeastaan yhtään mitään ja tutkimalla tietämättömyys vain lisääntyy.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s