Onko suomalaisuus juutalaisvastaista? – Dosentti Teuvo Laitila

Vuonna 1875 ruotsiksi ja vuotta myöhemmin suomeksi ilmestyneessä Maamme kirjassa Zachris Topelius kirjoitti juutalaisten olevan kaikkien tuntema ”merkillinen kansa, joka oli muinoin Jumalan kansaa, kunnes Jumalan rangaistus kohtasi heitä”. Juutalaisten kohtalolla oli Topeliuksen mukaan kristittyjä kasvattava tehtävä. Hän kirjoitti: ”Meidän tulee sääliä heitä; sillä juutalaisista ja mustalaisista me näemme, kuinka suuri onnettomuus on olla vailla isänmaata.”

Juutalaisia ei pidä päästää maahan…

Juutalaiset olivat saaneet 1850-luvulla luvan asettua Suomeen. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin liberaali poliitikko Leo Mechelin esitti kansalaisoikeuksien myöntämistä heille. Pappis- ja talonpoikaissääty torjuivat ehdotuksen jyrkästi.

Yksi kiivaimmista vastustajista oli talonpoikaissäädyn Agathon Meurman. Vuoden 1882 valtiopäivillä hän esitti Ruotsin vallan aikaiseen lainsäädäntöön vedoten juutalaisten täydellistä karkottamista Suomesta. Hän sanoi, että vain ”sokea voi kieltää, että juutalaiskysymys on kysymys maailman vallasta. Rautaisella johdonmukaisuudella käyvät juutalaiset tätä päämääräänsä kohti. [–] Itse pysyen järkähtämättömän lujina uskonnossaan ja kansallisuudessaan he saarnaavat siinä rajattomaksi paisuneessa, maailman yli levinneessä lehdistössä, joka välittömästi tai välillisesti on heidän palveluksessaan, löyhintä kosmopolitismia ja törkeintä uskonnon ylenkatsetta.”

Meurmanin mielestä juutalaiset olivat siis kristinuskon ja isänmaan vihollisia, joiden tavoitteena oli hävittää kaikki perinteiset arvot ja alistaa kaikki muut kansat. Syytökset olivat samoja, jotka muutama vuosikymmen myöhemmin tulivat tunnetuiksi herjakirjoitus Siionin viisaitten pöytäkirjojen nimellä.

Pappissäädyn edustaja, dogmatiikan professori A. F. Granfelt oli samoilla linjoilla. Hän väitti, että ”huomattavampi juutalainen vaikutus maassamme toisi mukanaan vieraan ja pitkiksi ajoiksi yhteensulamattoman aineksen yhteiskuntaruumiiseen, ehkäpä sitäkin vaarallisemman, kun se olisi suhteellisesti näkymätön, ja kun minun täytyy pelätä, että erittäin korkealle kehittynyt juutalainen neuvokkuus, toimeliaisuus ja laskukyky aivan lamauttaisi, etten sanoisi tekisi tyhjäksi muutenkin vähemmän käytännöllisen kansamme pyrkimyksen taloudelliseen riippumattomuuteen”.

Kansallisuusajattelu ja muukalaisviha

Meurmanin ja Granfeltin kannanotot voidaan ymmärtää osana 1800-luvun lopun suomalais-kansallisen identiteetin rakentamista. Siinä keskeistä oli suomalaisen itsetunnon korottaminen. Tähän tarkoitukseen juutalaiset soveltuivat hyvin, koska heitä oli vuosisatoja syytetty kaikesta siitä, mikä puhujien mukaan ei kuulunut oikeaan suomalaisuuteen tai uhkasi sen olemassaoloa.

Oliko yli sadan vuoden takainen juutalaisvastaisuus ”vain” kansallisuuden, suomalaisuuden, rakentamisen kääntöpuoli? Vielä 1900-luvun ensi vuosikymmeninä, jolloin juutalaisia alettiin sekä Suomessa että kansainvälisesti syyttää bolševikkivallankumouksen taustavoimiksi, oli mahdollista ajatella näin.

Vuonna 1931 muutamat ”valveutuneet kansalaiset” julkaisivat pamfletin Juutalais-antikristillinen maailmanvallankumousohjelma. Siinä kommunistit samastettiin juutalaisiin ja väitettiin, että heidän vaikutuksestaan julkinen elämä oli ”pakanallistunut, suuri tapainturmelus ja hirveä murhaamisraivo on päässyt valtaan ja avioerot sekä itsemurhat ovat pelottavasti lisääntyneet kaikissa kansankerroksissa”. Juutalaisista tehtiin näin ideologisia vihollisia, kommunisteja. Samalla heidät määriteltiin vaaralliseksi, vieraaksi ainekseksi, joka turmeli suomalaisuuden.

Pamfletin esikuvat löytyvät tuon aikaisesta Saksasta. Ilman niitä juutalaisia ei luultavasti olisi erikseen nostettu esille. Muukalaisvihan, joka on kansallisen ajattelun kääntöpuoli, logiikka ei ole sidoksissa juuri tiettyyn kansallisuuteen tai uskomusjärjestelmään. Vihollinen voi olla ”ryssä” tai muslimi siinä kuin ”jutkukin”. Olennaista on se, että vihollinen edustaa kaikkea sitä, mitä me emme ole tai mitä me emme saa olla.

Juutalaiset olivat kuitenkin historiallisista syistä monia muita kansallisuuksia ja uskontokuntia helpommin leimattavissa epäkansalliseksi, suomalaisuuden vaarantavaksi yhteisöksi. Kun suomalaisuus koettiin uhatuksi, juutalaisesta tehtiin syyllinen. Tänään hän jää Suomessa muslimien varjoon. Mutta huomenna on mahdollista, että nimimerkki J. N:n yleisönosastokirjoitus Helsingin Sanomissa vuonna 1938 muuttuu todeksi. Hän nimittäin kysyi, mennäänkö Suomessakin ”niin pitkälle, että juutalaiset eivät saa käydä puistoissa, kahviloissa, käyttää autobusseja?”

Emme elä vuoden 1938 tilanteessa. Identiteettiämme kuitenkin rakennamme, ja muukalaisviha on sen rakentamisen yksi mahdollisuus. Sen toteutuminen tai toteutumatta jääminen on meidän kaikkien vastuulla.

 

(Kirjoittaja on yliopistonlehtori, joka opettaa Itä-Suomen yliopistossa uskontotiedettä ja ortodoksista kirkkohistoriaa. Hän on hiljan julkaissut teoksen Uskonto, isänmaa ja antisemitismi (Arator 2014). Siinä käsitellään juutalaisvastaisuutta Suomessa ennen talvisotaa.)

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s